sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Kuvakokoelma

Tässä hieman kuvia matkan varrelta, Franzin ja Bouken kameroista. [sivuttain olevat kuvat ei yksinkertasesti halua olla yhteistyöhaluisia ja olla oikean kokoisia, höh.]

Photobucket
SKOPJEPOLITAN!

Photobucket
Bouken kanssa Äiti Teresan patsaalla Skopjessa. Äiti Teresa syntyi ja kasvoi Skopjessa.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Näkymiä Ohrid-järveltä.

Photobucket
Prishtinan roskakasat.
Photobucket

Meidän hostilla oli hoidossa erittäin ystävällinen My love-niminen koira.. :D

Photobucket
Bouken kanssa Mitrovican sillalla. Kuinka kypsää..

Photobucket
Photobucket
Prizren

Photobucket

Kaikki Kosovon tunnistaneet maat seinällä Prizrenissä; "kiitos Finland" & "hvala lijepa Crna Gora"

Photobucket

Ja viimeiseksi positiivinen kuva reissulta: Bouke ja minä Prishtinassa meksikolaisessa ravintolassa. Oli ihan mahtava vajaan kahden viikon reissu, ja siitä saankin kiittä matkaseuraa Franzia ja Bouke. Hvala! <3

Makedonia, Kosovo, Belgrad, sähkokatkos, ym kivaa!

Long time, no see..

Ehkäpä saisin itseäni nyt niskasta kiinni ja kirjotettua. Nyt en vaan tiedä mistä alottaa – elämää muuttava koulutus Makedoniassa ja vierailu maailman uusimassa valtiossa tapahtui jo pari viikkoa sitten, Belgradin passinhakuvierailustakin on jo viikko, ja tällä viikolla on täällä Barissa sattunut niin paljon – sähkökatkoksia ja muita [mies]asioita..

Koulutus Makedoniassa oli siis niin mahtava ja hyödyllinen. Meidät laitettiin pohtimaan asioita: mitä ollaan jo opittu ja mitä halutaan vielä EVS-jakson aikana oppia, ja miten se saavutetaan. Listattiin asioita, ja paperille tuli kaikkea perinteisen krompirušan leipomisesta č- ja ć-kirjainten eron ymmärtämiseen [ei niissä takuulla ole mitään eroa, kaikki slaavit on väärässä!]. Mietittiin myös omia heikkouksia ja vahvuuksia, ja mahdollisuuksia ja “vaaroja” EVS:n aikana. Tällaista itsetutkiskelua pitäisi harrastaa useamminkin..! Koulutuksen vaikein osa oli “life after EVS”. Omaa jaksoa on jäljellä “vaan” 4 kuukautta, ja se tuntuu pelottavan vähältä. Samalla elämä Suomessa tuntuu niin kaukaselta, enkä osaa ajatella että olisin missään muualla kun täällä.

Koulutuksen jälkeen suunnattiin Franzin ja Bouken kanssa Kosovoon, joka kieltämättä oli yksi elämäni epätodellisimmista kokemuksista. Majoitus löytyi pääkaupungista Prishtinasta Couchsurfingin kautta, ja meidän host oli britti joka oli töissä KFORilla, eli armeijalla. Sen mukana päästiin myöskiin synttärijuhliin, jotka oli täynnä KFOR-porukkaa. Se on aika pelottava todellisuus.. Prishtinasta tehtiin päiväreissu [liftaten!] Mitrovicaan, joka on täysin jaettu kaupunki serbien ja albaanien välillä. Kahta kaupunginosaa erottaa joki ja silta, joka on jatkuvassa KFOR-valvonnassa. Viimenen päivä vietettiin Prizrenissä, joka on kaunis, vanha kaupunki.
Kosovoa on hirmu vaikea kuvailla, se pitää itse kokea. Varsinkin Prishtina on täynnä ihmisiä “international community”stä; EU:sta, YK:sta, eri organisaatioista, KFOR-sotilaista puhumattakaan. En osaa ajatella, mitä tapahtuisi jos kaikki kansainväliset joukot lähtis maasta pois. Aika varmaa kummiskin on, että sota syttyisi uudestaan.

Ja viime viikonloppuna olin siis passinhakureisuslla Serbiassa. Lähdettiin Bouken kanssa Barista perjantaina, olin sen luona Kruševacissa yötä, ja lauantai-aamuna lähdin bussilla kohti Belgradia. Tykkäsin tällä kertaa Belgradista vielä enemmän kun viime kerralla, pakkasta oli aste, lunta satoi pehmeästi suurimman osan ajasta, ja Belgrad oli kaunis! Odotan kyllä, että pääsen siellä keväällä käymään, kun kaikki alkaa vihertää. Passiasiankin sain hoidettua, ja passi pitäisi tulla parin viikon sisällä. Jihuu!

Kotiuduin siis maanantai-iltana, ja viikko on mennyt aika sekavissa merkeissä. Keskiviikko-iltana Barissa oli kamala lumimyrsky – ekaa kertaa yli 10 vuoteen! Sen seurauksena katkesi sähköt etelä-Montenegrosta, Bar mukaan lukien.. Sähköt oli poikki yli vuorokauden, 26 tuntia, ja periaatteessa mikään kaupungissa ei toiminut. Meillä ei siis asunnossa ollut lämmitystä, sillä se toimii sähköllä, eikä tietenkään mitään lämmintä juomaakaan voitu laittaa.Kylmimmillään lämpötila oli 8 astetta, jolloin avattiin punaviini-pullo ja tanssittiin keittiössä.. Pitihän sitä jotenkin saada itsensä lämpimäksi!

Huomenna vietetään tarhassa naamiaisia, ja on kaiken lisäksi Franzin 20-vuotis synttärit. Oon luvannut tehdä töihin perinteisen täytekakun. Synttäreitä juhlitaan sitten enemmän perjantaina, mun synttäreiden yhteydessä..! :)

torstai 12. helmikuuta 2009

Elossa ollaan..

Voin kertoa että Serbian, Makedonian ja Kosovon jälkeen oon edelleen elossa. Jotain syvällisempiä juttuja kuvien kera on luvassa heti, kun vaan aikaa ja motivaatiota riittää.

Makedonian ja Kosovon rajalla huomasin, että mun passin kuva-sivu oli irtoamaisillaan, ja sain sen rajavartialta takasin sivu irronneena. Siinä oli kiva sitten eri rajavartioille selitellä, että passi on rikki.. Maasta pääsin kummiskin vaivatta pois, ja täältä kotoa alkoi selvittely, että mitä nyt pitää tehdä. Lähin suurlähetystö on Belgradissa, eli Serbiaa kohti suuntaan jälleen.. Suuntaan Bouken kanssa Krusevaciin, ja lauantai-aamulla Belgradiin.

Niin hullulta kun se kuullostaa, oon korviani täynnä matkustamista, ja olis ihana viettää viikonloppu kotona nukkumassa. Muutenkin lähes koko vaatekaapin sisältö on likasena, eikä perukone toimi, enkä ole jaksanut käsipyykätä, äh. Mutta mun moskovalainen kaveri Nadia sattuu kummiskin olemaan Belgradissa kanssa tänä viikonloppuna, niin eikai tätä tilaisuutta voi ohittaa!

Eli kuulumisiin.. zzzz

maanantai 2. helmikuuta 2009

Makedonija..

Makedoniassa ollaan! Talla hetkella pienehkossa Strugan kaupungissa Ohrid-jarven rannalla, tanne tultiin tanaan paivalla. Ennen sita vietettiin pari paivaa Skopjessa, joka oli aika ruma, ja talla hetkella kylma, mutta silti aika viihdyttava kaupunki.

Ennen Skopjea vietettiin reilu 10 tuntia bussissa, ja paadyttiin Serbian Krusevaciin. Vietettiin iltaa perinteisessa kafanassa, juotiin Jelen-olutta ja syotiin friteerattuja pikkukaloja. Namii..

Huomenna alkaa siis meidan koulutus Ohridissa, joka on taalta 15 minuutin paassa.

Eikai tassa muuta voi sanoa, etta Balkan on vienyt sydameni <3 Taalla on niin paljon nahtavaa, vaikka onkin kylma ja markaa ja muutenkin harmaata.