torstai 30. heinäkuuta 2009

Lopputiivistys

Kuvia viimeiseltä kuukaudelta: maisemia, maisemia.. Kotorinlahti toukokuussa 2009, vanhempien visiitin aikaan.

Musta ei ole kuulunut pariin kuukauteen yhtään mitään, joku johtuu lähinnä siitä, että se läppäri tosiaan lopetti toimimisen kokonaan[R.I.P. Rodolphe! We had some good times :(]. Ajattelin, että ei blogia näin kesken voi kummiskaan jättää - pakkohan sitä on jonkinlainen lopputiivistys kirjoittaa.
Nauttimassa päivästä Perastissa, Kotorinlahdella.

Montenegron elämä tuntuu nyt niin kaukaiselta, mutta samalla läheiseltä. Välillä mieleen tulee hulluja flashbackeja, muistan niin selvästi jonkun tapahtuman tai vaikka maun, että tuntuu, että olisin taas siellä. Tuntuu oudolta ajatella, että mun elämäni mahtavin seikkailu alkoi aika lailla tasan 13 kuukautta sitten. Ensimmäiset kuukaudet Montessa hymyilyttää lähinnä nyt - kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja olin vasta tottumassa Balkanin ihanaan, epäjärjestelmälliseen maailmaan. Sinä aikana muutuin vesipallofanaatikoksi, opin elämään ilman juoksevaa vettä joka päivä, kärsin helteestä, odotin aina liikennevalojen muuttumista vihreäksi, liftasin ensimmäistä kertaa ja kauhistelin villiä liikennettä.

Perast.
Mun 11 ja puolen kuukauden pituisen seikkailun aikana kerkesi tapahtua niin paljon, että siitä voisi varmaan kirjottaa kirjan. Kaikesta muusta voikin lukea blogista, paitsi viimeisistä kuukausista. Silloin nautittiin Ewan kanssa elämästä, käytiin rannalla ja uitiin meressä, syötiin älyttömiä määriä jäätelöä, kiinnyttiin vielä entistä enemmän tarhan lapsiin mutta oltiin silti korvia myöten täynnä töitä. Kävin yksin hullulla liftausmatkalla Kroatian Splitissä [en vieläkään oo varma miten uskalsin; matkaahan on täältä n. 8 h], jossa söin espanjalaista perinneruokaa "Octopus in a party", sain kuulla kommentteja mun montenegrolaisesta aksentista [ihanaa, mulla siis on sellanrn!], ja loikoilin rannalla. Kotimatkalla couchsurfasin Opuzenissa ja käväisin Bosnian puolellakin. Toukokuussa esittelin vanhemmille viikon verran Montenegroa ja huomasin ekan kerralla kunnolla miten paljon oon muuttunut ja itsenäistynyt. Vanhemmat jaksoi ihmetellä liikennettä, ruokaa, kuumuutta, maan kauneutta, huonoja teitä, töykeitä ihmisiä, ystävällisiä ihmisiä - itse lähinnä vaan naurahdin niiden ajatuksille.
Barista lähdin 10.6 aika sekavissa tunnelmissa. Piti sanoa heippa ihmisille, joita en välttämättä enää koskaan nää. Melkein myöhästyin junastakin. Vietin 2 mahtavaa päivää sekä Novi Sadissa että Belgradissa, ja kotiin Suomeen lähdin 15.6.

Novi Sad

Novi Sadissa uimassa Tonavan rannalla.

Viktorin; jonka tapasin pari päivää aikasemmin Novi Sadissa; kanssa Belgradissa.

Kalemegdan linnoitus; Milomir, tyttö jonka nimeä en muista, Viktor ja minä.

Joka tapauksessa. Ikävä on kova, ja haaveilenkin kuumeisesti tulevaisuuden matkoista Balkanille. Ne ei kummiskaan paljoa lohduta, kun haluaisin mennä sinne just nyt heti! No, nyt sitä pitää kummiskin vähän odottaa - opiskelut alkaa 24.8. Vaasassa, ja ensi keväään aion sitten mitä luultavammin taas hakea Helsingin yliopistoon. Jospa se haave sitten vihdoin toteutuisi (:
VIDIMO SE BALKAN; Crna Gora, Srbija, Bosna, Hrvatska, Makedonija; volim vas!